Hiihtokoulu

(10.5.2012 / Pasi Rajala)

Kesän harjoitusohjelmaa pidetään yllä googledocs:ssa. Seuraa muutoksia siellä ja myös viimeisimmät uutiset aina Tiedotuspalstalla!

(5.5.2012 / Pasi Rajala)

Kesäharjoittelu alkaa viikolla  19, eli maanantaina 7.5. kuntopiiri (Ratina) ja keskiviikkona viikkoharjoitus. Omaehtoisen harjoittelun avuksi on julkaistu harjoitusrunko.

(19.4.2012 / Pasi Rajala)

Huhtikuun harjoittelutauko päättyy pian, ja hiihtäjien kesäkauden harjoitukset alkavat toukokuun toisella viikolla. Kesän harjoitusohjelma on vielä tekeillä, mutta suuntaviivat(pdf) ovat jo selvillä ja esiteltiin kauden päättäjäisissä. 

Kevään aikana voi pitää kuntoa yllä vaikka suunnistuksen tai maastojuoksun parissa! Pyrintö järjestää joka keväisen maasto-cup tapahtumasarjan, ja suunnistuksen ohjausta saamme suunnistusjaostolta. Ensimmäinen suunnistusohjaus on jo huhtikuussa, mutta koetamme sovittaa suunnistuskerran myös touko-kesäkuulle varsinaiseen harjoitusohjelmaan. 

Nuorimmille hiihtäjille suosittelemme muutenkin ensisijaisesti muiden urhelilajien harjoituksia kesän ajaksi. Suunnistus- ja yleisurheilujaostojen sivuilta löytyy tietoa juniroien toiminnasta ja mm. suunnistuksen oravapolku-koulu on juuri aloittanut toimintansa.

Seuraavien viikkojen harjoitustarjontaa:

Ma 23.4. 18:00 Maastojuoksu-cup 1.osa, Kauppi, 2km

Ma 30.4. 17:00 (tai muu sovittu aika), suunnistus-ohjausta iltarastien yhteydessä, Kauppi.
Ohjaus suunnattu erikseen hiihtäjille, ilmoittautuminen etukäteen pasi.rajala(at)nsn.com tai 040 5464925

Ke 2.5. 18:00 Maastojuoksu-cup 2.osa, Kauppi, viuhkasuunnistus

Ma 7.5.  20:00 Kuntosali, Ratina, kesäkauden aloitus

Ke 9.5. 18:00 Viikkoharjoitus, paikka ilmoitetaan tiedotuspalstalla, kesäkauden aloitus

==> Seuratkaa näiden sivujen päivityksiä ja tiedotuspalstaa !!!

(13.1.2012 / Pasi Rajala)

Tampereen Pyrinnön Hiihtokoulun talvikausi on käynnistynyt, ja olemme siirtyneet  torstaireeneissä hiihtoharjoitteluun. Harjoitukset jatkuvat maanantaisin Ratinan kuntosalilla (klo 19.30-21) ja torstaisin Kaupissa (klo 18-19.30). Tiedotuspalstalla tiedotetaan mahdollisista muutoksista/lisäyksistä ohjelmaan.

Hiihtokoulun 'vakinaisina' valmentajina/ohjaajina Toimivat Ulla Kiili ('päävalmentaja'), Jarmo Salonen,
Terhi Haavisto, Pasi Rajala ja Juha Toivanen. Tuttuun tapaan toivotamme kaikki vanhemmat mukaan harjoituksiin ja myös apuohjaajiksi aina tarpeen vaatiessa.  Myös Pyrinnön aktiivit aikuishiihtäjät on lupautuneet vierailemaan harjoituksissamme.

Tervetuloa mukaan rentoon porukkaan sekä uudet hiihdosta kiinnostuneet että kokeneemmat 'konkarit'!
Ohessa yhteystietolomake ja Nuoren hiihtäjän opas, josta löytyy ohjeet uusille tulokkaille. Toivomme, että kaikki uudet ja vanhat palauttavat yhteystietolomakkeen ohjaajille tullessaan syksyn ensimmäisiin harjoituksiin.

TP yhteystietolomake2011-2012.pdf

Nuoren hiihtajan opas.pdf

Hiihtokoulun talvikauden ohjelma 2012

Hiihtokoulun ohjaajien ja hiihtojaoston puolesta,

Pasi Rajala
pj, TP hiihtojaosto
040 5464925
pasi.rajala(at)nsn.com

Sponsorit