ECCCJ 2009

BELGIA SUURI PIENI MAA

Pyrintö on osallistunut vuodesta 2001 nuorten seurajoukkueiden Eurooppa-cupiin. ECCCJ on monelle ensimmäinen todellinen kansainvälinen kisa. Pyrintöläiset ovat todella etuoikeutettuja päästessään joka vuosi taistelemaan eri puolilla Eurooppaa ikätovereidensa kanssa. Tutuiksi ovat tulleet mm Ranska, Espanja, Venäjä, Bosnia, Tanska, Sveitsi ja nyt parina vuonna Belgia. Kisaan saavat osallistua 16−19-vuotiaat tytöt ja pojat. Pyrintö on harvinainen seura sikäli, että sillä on joukkue molemmissa sarjoissa. Porukan kokoaminen on haastava tehtävä, sillä kisa on yksipäiväinen ja mukana ovat kaikki lajit parine viesteineen.

Tänä vuonna kohteena oli edellisen vuoden tapaan Belgia. Yhteensattumien vuoksi oli pakko luopua poikien puolella pidemmistä juoksumatkoista. Tytöillä niiden lisäksi huolta tuotti heittolajit. Mukaanhan saa ottaa 3 ulkopuolista urheilijaa, mutta pitkät matkat ovat koko Hämeessä huonossa hapessa. Ja poikien joukkueessa oli jo Hassin veljekset Orivedeltä ja Tuomas Martin naapuriseura TU:sta. Kiitos heille joukkueen vahvistamisesta.

Urheilijat kutsuttiin mukaan kehotuksella hankkia lentolippu Hahniin ja ilmoittautumisella Hatkalle. Nopeimmat pääsivät reissun satasella. Ilmoitukset olivatkin sitten jo vaikeampi juttu. Vähän, kun potki niin onnistuihan sekin. Loppujen lopuksi mukaan lähti 10 tyttöä ja 9 poikaa sekä 3 huoltajaa. Allekirjoittaneen lisäksi mukana oli Haxu ja Tinde, joka olikin varsinainen tehopakkaus.

Hahnista matka jatkui Mersun loistobussilla. Joku väitti, ettei Madonnallakaan ole parempi kulkuväline keikoilla. No parempaan ei meikäläinenkään pysty. Moselin laakson maisemat ja Belgian vaihteleva vehreä maasto on ilmeisesti junnuille tuttu juttu, koska ”Maisterin” video oli kiinnostavampi. Eihän ko. sarjaa ole tullutkaan kuin 5 vuotta kotitelkkarista. Onneksi papat jaksoivat ihmetellä upeita maisemia. Belgia jaksaa aina vain yllättää monimuotoisilla maisemmilla. Haksua vanhana kehittyvän Teiskon miehenä ihastutti erityisesti laitumilla kuljeskeleva karja.

Loppumatkasta päätin mennä takaosastolle keskustelemaan lopullisesta lajiohjelmasta. Osallistujat tuli varmistaa samana iltana eli parin tunnin kuluttua. Pääosin oli homma jo pulkassa, mutta jokunen viritys vielä piti saada sovituksi. Ajatteli, että kaikki olisi ok, mutta ei. Kisaan kuuluva pelimannihenkisyys oli kateissa ja ihmeellistä kitinää rupesi kuulumaan. Sitähän oli tullut jo ennen reissuakin. Syksyn viimeisessä kisassa pitäisi olla valmis kokeilemaan jotain normaalista poikkeavaakin. Varsinkin, jos samoihin peruslajeihin on tunkua yllin kyllin. Itsenikin yllättänyt ärähdys sai aikaan sen, että seuraavana päivänä oltiin valmiita tekemään lähes alkuperäisin suunnittelemani lajiohjelma.

Joukkue ehti majoittumaan sillä aikaa, kun olin belgialaisessa teknisessä kokouksessa. Ohhoh!!! Kyllä tuli ikävä Pasia ja Wauhkosen Karia. Selviä asioita vatvottiin edes takaisin. Lopuksi meikäläinenkin pääsi majapaikkaan. Luulin, että Belgia on pieni maa, mutta kaikki kulkeminen kesti tuhottoman pitkään. Majoitus oli urheilukeskuksessa, joka iltapimeässä tuntui tosi kalsealta ja epäviihtyisältä paikalta. Aamulla kaikki oli toisin. Tosin yhteisvessat ja –suihkut eivät kaikkia tyydyttäneet, mutta sellaistahan se reissussa on. Alue sinällään oli loistava monine liikuntamahdollisuuksineen. Vieressä oli kenttä ja monia jalkapallokenttiä. Samoin beachvolleykenttiä ja korisareenoita oli pihapiirissä. Löytyipä puistosta jopa seikkailuratakin. Lotta näytti sitten sunnuntaina miten tosi urheilija liikkuu käsivoimilla. Moni poikakin oli hiljaa ja ihasteli Lotskun suoritusta.

Kisoihin kulku olikin sitten taas oma juttunsa. 45 minuuttia bussilla, jos se sattui tulemaan ja jos siihen mahtui. Kaikki kuitenkin pääsivät loppujen lopuksi kentälle. Loistava hellesää ja hyvin nukuttu yö oli muuttanut joukkueen ilmeen totaalisesti. Iloista menoa ja loistavia suorituksia. Lisänä vielä mahtava kaverin kannustus. Joukkueen johtokin innostui oikein tosissaan. Haksu hoiteli kullat ja loikat suvereenisti. Tinde keskittyi enemmän korkeuteen ja pituuteen meikäläisen hoitaessa seipäät ja vähän keihästä ja erityisesti moukarin. Maisterin upea suoritus ilman treeniä oli mieltä lämmittävä. Perusasiat olivat mielestäni niin hyvällä mallilla, että kannattaisi ehkä kokeilla enemmänkin kyseistä lajia. Muutamat lajivoitot ja henkilökohtaiset ennätykset kertoivat, että joukkue oli kunnossa, vaikka kausi olikin pitkä. Asenteestahan homma ennemminkin on kiinni. Hurtilla huumorilla ja rennolla yrityksellä saa ihmeitä aikaan. Ja näin viimeisessä kisassa voi todellakin kokeilla joskus hieman oudompiakin juttuja. Saattaa löytyä jopa uusi päälaji.

Päättäjäisiinkin päästiin, kun jaksettiin taas odottaa kuljetuksia. Puolitoista tuntia stadionin parkkipaikalla meni yllättävän mukavasti. Ilmeisesti ei aina kannattaisi olla kohtelias ja antaa muiden mennä edellä. Joka tapauksessa banketti oli mukavan vauhdikas. Ja tarjoilu hyvää. Toisin kuin Bosniassa, jossa meikäläisen tullessa paikalle oli päivällistä jäljellä 3 suolatikkua. Ja poiskin pääsimme, kunhan jaksoimme jälleen odottaa lähes pari tuntia. Ilmeisestikin meitä yritettiin testata tulisimmeko vielä joskus Belgiaan, jossa meitä ei todellakaan ole kohdeltu hyvin kumpanakaan vuonna.

Sunnuntaina oli vapaapäivä, joka päätettiin viettää Antwerpenissa. Kaupunkihan on tuttu pyrintöläisillekin. Onhan siellä saavutettu Suomen ainoa hyppylajien olympialainen kultamitali. Ja tietysti Pyrinnön urheilijan tuomana. Ja kuka hän olikaan?

Pojat pelasivat kuljetusta odotellessa piitsivolleyta tyttöjen rynnätessä shoppailemaan. Ainoa haittapuoli jutussa oli, etteivät kaupat olleet auki. Päivä oli autoton, kuten edellisvuonna Brysselissä ja kansa keskittyi ulkoilemaan ostosten sijasta. Jokirannassa esittäytyi paikallinen liikuntakulttuuri koko komeudessaan. ”Jälkijoukkoa” ei kauppojen kiinni olo haitannut. Ryhmä nauttikin enemmän belgialaisen ruokakulttuurin antimista. Osterit ja simpukat jätettiin kuitenkin tuonnemmaksi. Erityisesti kirsikkatuotteet tuntuivat maistuvan ainakin joukkueen veteraaniosastolle. Monien belgialaistenkin mielestä kaupunki on kauniimpi ja viihtyisämpi kuin Bryssel. Voin kyllä yhtyä mielipiteeseen. Ja illalla kotikylässä mentiin sitten porukalla maistelemaan paikallisia herkkuja. Tosin minusta ne näyttivät pitsoilta.

Maanantaina edessä oli taas bussimatka kohti Saksaa ja Moselin laaksoa ja Hahnia. Kuljettaja teki vielä ylimääräisen kierroksenkin näyttäen upeita maisemia viinin viljelyksineen ja mukavine kylineen. Ja sitten taas syömään bussifirman ravintolaan. Maisterikin sai menomatkalla autoon jääneen dvd:n takaisin. Unohtaakseen sen sitten ravintolan pöytään. Lopuksi ”lätty” kuitenkin pääsi mukaan.

Reissu oli raskas, mutta lauantain ansiosta jäi hyvä maku. Jopa Hakanenkin yltyi kehumaan kisa-asennetta ja joukkueen toimimista yleensä. Tulevaisuudessa pitänee joukkueelle asettaa entistä kovemmat urheilulliset tavoitteet. Mahdollisuuksia on eurooppalaiseksi huippuseuraksi, kunhan muutama ongelmalaji saadaan kuntoon. Asennetta on, jos vain halutaan. Ensi vuonna kisataan muistaakseni 18.9. Ja joukkueessa ovat mm. minä ja Haxu ja …..

Hatka

Kuvia syksyn 2009 kisareissusta