|
Ylihuomenna starttaa ensimmäinen Tampere Puolimaraton!
Sunnuntaina 25.9.2011 juostaan uusi kaupunkijuoksutapahtuma Tampere Puolimaraton. Pyrinnön järjestämän juoksun lähtöpaikkana on Keskustori ja maali sijaitsee Ratinassa.
Kello 11 juoksijat lähtevät Finlaysonin alueen läpi Näsijärven rantaan ja Lapinniemen maisemiin, josta suunnataan Tampellan alueen kautta Ratinaan. 9 km:n etappi saavutetaan Ratinan mondoradalla. Ratinasta matka jatkuu etelään Hatanpään läpi Härmälään ja rantoja takaisin Ratinan bulevardille ja suvannon ympäri. Maali on Laukontorilta Ratinaan tulevan Laukonsillan päässä.
Tapahtumaan on ilmoittautunut yli 600 juoksijaa. Juoksijoista puolet on naisia ja iso joukko osallistujista puolikkaan ensikertalaisia. Opiskelijoita on myös paljon mukana heille tarjotun opiskelijahinnan myötä.
Juoksussa on useita jäniksiä, joita seuraamalla on helppo lähteä matkaan kohti omaa tavoiteaikaa. Yksi jäniksistä on Suomen ykköskävelijä Jarkko Kinnunen. Hänen kävelyään seuraamalla voi tavoitella 1.50 aikaa.
Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Pyrinnön eri jaostot yhteistyössä tapahtumatoimiston ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Mm. kisakansliassa ja maalissa talkoilee useita Pyrinnön menestyneitä nuoria yleisurheilijoita.
Tampere Puolimaratonin reitti, ilmoittautuminen ja muuta tietoa tapahtuman omalla verkkosivulla osoitteessa puolimaraton.fi
|