Hallikansallisissa tehtiin kotimaisia kärkituloksia

Tiistaina käytiin Pyrinnön järjestämät hallikansalliset, jotka houkuttivat suuren joukon maamme kärkiurheilijoita paikalle Pirkka-halliin. Tulostaso oli varsin mukava, sillä yhteensä kauden kotimaisia kärkituloksia kirjattiin 11 lajissa ja yksi niistä on peräti myös maailman tämänhetkinen kärkitulos.

Tampereen 300 metrin radalla nähtiin heti ensimmäisessä lajissa loistava tulos, kun Toijalan aiturinaiset päästelivät kovaa kyytiä. Emma Millard kellotti kaikkien aikojen top-10 -listalle oikeuttavan tuloksen 42,30 eikä Noora Toivokaan jäänyt hänelle kuin 0,18 sekuntia.

Ruostekivi (vas.) hallitsi jo alkuerissäPikamatkoilla niin miehissä kuin naisissa aseteltiin digitaaleja uusiin asentoihin. Loukkaantumisten jälkeen paluuta tekevä Jarkko Ruostekivi jäi vain 0,01 sekuntia EM-kisarajasta 6,75 ja Johanna Manninen 0,03 sekuntia naisten rajasta 7,37. Manninenkin on palautunut mukavasti siis viime kesän loukkaantumisestaan. Molemmat pääsevät hakemaan revanssia vaikkapa lauantain 7.2. Suomi-Italia -maaottelusta. Pyrinnön värejä piti esillä naisten puolella Heiniön Anna, jonka kauden avaus tuotti tuloksen 7,81. Rouhiaisen Timo sujutteli miesten finaalissa kauden parhaimpaansa ajalla 7,10.

Lahtio kirjasi maailman kärkituloksen, Vilkko ilahdutti

Helsingin Kisa-Veikkojen Mikko Lahtio lähti kokeilemaan kuinka raastavalta tuntuu Pirkkahallin kaksi ratakierrosta eli 600 metriä. Tuloksena aika 1.19,39, joka samalla sijoittuu Suomen kaikkien aikojen top-listalla kolmanneksi. Huonosti eivät vetäneet myöskään ratakierroksen juoksijat, aituri Ari-Pekka Lattu (1.20,84) ja Juhani Mikkola, joka taisteli Latun vanavedessä tuloksen 1.21,60.

Pyrinnön omia värejäkin nähtiin 600 metrillä ja varsin iloisella tavalla. Vilkon Tommi lähenteli kaikkien aikojen kotimaista junioritulosta 1.22,6 juosten itsensä viidenneksi ajalla 1.22,77. Tuo junioritilaston kärkitulos on niinkin vanha kuin vuodelta 1969, joten ei pöllömpi tulos!

Korkeuspatjalla Kyyhkynen liiteli EM-rajan

Espoon Tapioiden 20-vuotias Niko Kyyhkynen oli vedossa. Kyyhkynen floppasi ennätyksensä 219, joka ylittää samalla jo kesän 22-vuotiaiden EM-kisarajan. Naisten puolella Elina Smolander joutui kokeilemaan 168 korkeudessa kolmasti, mutta selvitti lopulta 177 vieden kisan nimiinsä ennen viime vuoden halli-SM-kilpailuiden mestaria Mari Sepänmaata.

Pyrintöläisiä omiin ennätyksiinsä

Suvi Nisula, Ida Aidanpää ja Suvi Liimatainen kamppailivat 200 metrillä kelloa vastaanKun tuloslistoja tarkastelee hetken pidempään, voidaan sieltä poimia muutama iloinen Pyrintöläissuoritus. Koskelan Jani täyttää tänä vuonna 16 vuotta ja kehityskäyrä osoittaa mukavaan suuntaan. Viime hallikauden ennätyksestä on sipaistu pois 60 metrillä 0,16 sekuntia ja 200 metrillä tulos 23,23 tarkoittaa sitä, että viime kesästäkin aika on jo parantunut 0,63 sekuntia.

Haralan Lotta paranteli pituudessa 13 senttiä Jyväskylässä urheilulukion kisoissa hyppäämäänsä ennätystä leiskauttaen nyt 568. Liimataisen Suvilla hyppy sivusi kesäkauden ennätyslukemia, mutta 200 metrillä kellot pysähtyivät jo osoittamaan uusia enkkoja. Samalla matkalla Kivistön Iina pudotti melkein 0,6 sekuntia ennätyslukemistaan.

Nämä ja kaikki muutkin mukavat Pyrintöläissuoritukset piristivät mieltä, hienoa! Nyt keskittyminen kohti perjantain viestiseuraottelua, stay tuned!

 
RocketTheme Joomla Templates