KULKURIEN VALSSI 5.12.2009Kulkurin valssi on kuuluisa kotimainen elokuva. Mieleeni tuli yhtäläisyyksiä nykyiseen Pyrintöön. Ei ole sattumaa, että Pyrinnön lento on tällä hetkellä aivan omassa luokassaan. Valitettavasti edelleenkin liiton taholta nukutaan ruususen unta ja todellista vyöryttäjää ei huomioida. Pyrinnön menestys on ilmeisesti liian kipeä asia liiton norsunluutornissa nukkuville valitsijoille. Pyrinnön nousu viime keväänä oli ehkä sensaatio, mutta sitä se ei ole enää tänä päivänä. DW:n tulon jälkeen joukkue on hävinnyt vain yhden runkosarjapelin suhteella 28 – 1!! Mutta ! Missä on kuukauden pelaaja???? Ei ainakaan Tampereella, mitä me teemme väärin? On naurettavaa väittää liiton taholta, että me emme ansaitsisi kuukauden pelaajaa. Toisaalta Pyrintö kiitää sarjakärjessä miesten ja poikien SM-sarjoissa, joten antaa mennä vaan samalla sykkeellä. Siihen kulkurien valssiin. Pieti Poikola ja Ilpo Rantanen ovat tietynlaisia kulkureita. Pieti on maailmaa nähnyt ja matkustellut humaani ihminen, jonka minäkuvaan ei kuulu rähjääminen ja toisten polkeminen. Fillarilla liikkuva nuorimies on noussut maan eturivin valmentajaksi. Pietin asenne koko seuran toimintaan on positiivinen ja innostava. Olen tuntenut Pietin noin vuosikymmenen ja olen ilolla seurannut hänen nousuaan valmentajien kärkikaartiin. Hänen kykynsä käsitellä paineita on korkealla tasolla. Maailmankuva ei rajoitu pelkästään Pyynikin saliin ja urheiluun. Siihen liittyy perspektiiviä ympäri maailmaa. Tämä jos joku tuo hänelle uudenlaista katsontakantaa. Jos on selvinnyt Aasian viidakoista , on suhteellisen helppoa ymmärtää koripalloilun hienouksia. Kulkuri jos olet luonteeltasi, etsit aina uusia näkökohtia ja haasteita elämään. Korkeasti koulutettuna DI:nä sitä voisi tyytyä helppoon mammonaan, mutta Pieti on valinnut toisin. Olen monesti kinastellut hänen kanssaan asioista, mutta aina kuitenkin olemme pystyneet puhumaan tavoitteet selviksi. Meillä on ollut monesti erimielisyyksiä asioista, mutta kuitenkin olemme oppineet kunnioittamaan toistemme mielipiteitä. Nostan ison hatun herra päävalmentajan kykyyn mukautua tilanteisiin ja sopeutua toimimaan paineen alla työskentelyyn. Ilpo Rantasen kanssa olemme olleet ystäviä lähes 20 vuotta. Joskus siihen on tullut säröjä, mutta kiihkeinä ihmisinä olemme aina löytäneet kuitenkin yhteisen sävelen. Kun vuonna 1999 Ipe teki gradutyötään USA:n presidentistä Ronald Reaganista Los Angelesissa, matkustin hänen kanssaan USA:n ihmemaahan Kaliforniaan. Tuolloin opimme tuntemaan toisiamme ja tämän kautta meillä on tietty yhteinen sävel. Ipe ei ole helppo valmentajapersoona. Ipe on looginen ja analyyttinen ja hänen mielipiteillään on painoarvoa. Ipe on voittanut mestaruuksia ja toiminut vuosia maajoukkuevalmennuksessa mukana . Nykyään mieheltä on pahimmat kulmat hioutuneet ja hänen kanssaan on helppoa keskustella. Uskon , että tämä maailmaa kiertänyt mies on täysin erilainen kuin se nuorimies , joka nosti Pyrinnön naiset aikoinaan menestykseen, vuodet ja kokemus muuttavat meitä kaikkia, niin myös Ipeä. Pieti ja Ipe täydentävät toisiaan. Miehet eivät ole aina samaa mieltä, niin kuin ei pidäkään olla. Tällä tavalla kone kulkee ja tekniikka kehittyy. Maailma on kansainvälistynyt ja näiden herrojen kautta se on myös saavuttanut Pyrinnössä oikeanlaisen kosketuspinta-alan. Seuran koripalloilun puheenjohtajana uskon tänään erittäin voimakkaasti tähän kaksikkoon, kulkureihin, näin leikillisesti sanottuna. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämä dynaaminen voimakaksikko maustettuna peruspyrintöläisellä Ismo Niemellä, tuottaa uutta ja nousevaa koriskulttuuria Tampereella. Jokainen tarvitsee mainosta mukaillen ”Lotushetkensä” ja se on nyt Tampereella. Kanna sinäkin pyrintöläinen kortesi kekoon ja tuo uusia katsojia ja tekijöitä seuramme tueksi. Kiitos kuuluu myös Jarmo Hakaselle ja korisliigan ainoalle naisjoukkueenjohtajalle Elisa Hakaselle, jotka ovat tehneet kovan työn tämän yhteisön eteen. Pyrintö kiittää ja kumartaa! Olemme vasta tien alussa, mutta perustukset ovat muuratut. Valmentajat lähestykää päävalmentajia ja haastatelkaa heitä. Tällä tavalla menemme eteenpäin. Itsenäisyyspäivän kunniaksi muistakaa, että iso P on loistanut vuodesta 1896! Jatketaan yhdessä eteenpäin. ”Aina ei tarvitse olla paras ollakseen esikuva muille.” JP ps. Upea ToPo voitto takana, mutta muista CUP Finaali Tampereella lauantaina 12.12 klo 17.00 PYRINTÖ vs HONKA |