PURJEISSA MYÖTÄTUULTA 26.10.2009Viime kirjoituksesta on kulunut jo pitkä tovi. Edellisessä kirjoituksessani pelattiin jo mitaleita miesten osalta ja uusi kausi on jo pitkällä vauhdissa. Takana on onnistuneet järjestelyt EYOF –kisojen osalta ja Delfin -turnauksesta. Pyrinnön laiva kulkee tällä hetkellä uusin
purjein ja vieläpä hyvällä vauhdilla. Kaikki joukkueemme junioreissa pelaavat
SM-sarjassa ja A-pojissa vielä toinen joukkue valtakunnan 1-divarissa.
Mielenkiintoista on se , että miehet , ja AP, AT ja BP
ovat sarjan kärjessä lokakuun loppupuolella. Lisäksi naiset ovat puhtaalla
pelillä naisten divarissa. Miehet ovat jatkaneet hyvää virettään ja
ovat yhtenäisyydellään sarjan kärjessä. Aikaisempien vuosien jenkkien
vaihtoviikot ovat Tampereella kaukaista historiaa ja meillä porskutetaan
samalla kolmikolla; Lowe – Williams – Hester. Kiitos Hakasen
Elisalle. Muutenkin kansa on löytänyt mukavasti
katsomoihin ja tunnelma on riittänyt. Yhteen asiaan haluan ottaa kantaa.
Tuomaritoimintaan pitää saada parannusta. Liiton on kehitettävä aukoton
järjestelmä tarkkailuun ja koulutukseen. Kolme tuomaria ei ole toiminut
tarpeeksi hyvin. Erot tuomareiden keskuudessa ovat olleet liian suuret. En
rupea erittelemään huonoja suorituksia, koska rangaistuksia olisi tulossa,
mutta asiallinen debatti olisi paikallaan. Liian monet valmentajat saavat
möykätä alusta loppuun tuomareiden puuttumatta asiaan. Mainitsen nyt tässä
kuitenkin pari erityisen loistavaa ja pelin hallitsevaa esimerkkiä. Mikko
Toivonen ja Pekka Niemi ovat aivan loistavia pelin lukijoita, joilta riittää
pelin hallinnallisia asioita ja he myös saavat pelaajilta ja valmentajilta
kunnioitusta. Syy ei ole tuomareiden, vaan liiton
järjestelmässä. Laitetaan panostusta ja voimavaroja koulutukseen. Korisliiga on
tänä päivänä kova sarja, johon ei ole varaa heittää huonokuntoisia ja heikkoja
tuomareita. Pyrinnön juna kulkee tasaisesti kehittyen
eteenpäin kaikilla rintamilla. Nuoret valmentajat menevät eteenpäin
kokeneimpien opastuksella. Tämä on seuramme tavaramerkki. Tärkeintä ei ole
saavuttaa menestystä pienemmissä ikäluokissa, vaan eteenpäin hitaasti
kiiruhtaen. Nuorten maajoukkueissa vilistää suuri joukko pyrintöläisiä. Kiitos
siitä kuuluu koko seuran toimintakulttuurille. Jatkossa Pyrinnön ei sovi tuudittua yhtään
mihinkään. Poteroihin ei pidä uppoutua, vaan avoimin kortein ja kehityksen
kautta pitää nykyiset asemat. Jokaisen valmentajan
nuoremmista vanhempaan pitää uskoa tekemiseensä ja haluta kehittyä omassa
toiminnassaan. Seurassamme on lukuisia valmentajia joilta kannatta kysyä
neuvoja, esimerkiksi Pieti Poikolalta ja Ilpo Rantaselta, jotka ilomielin
neuvovat ja tulevat myös harjoituksiin antamaan neuvojaan ja viisauksiin. Itse
uskon vuorovaikutukseen, Kössit ja Vuorion Juhat ja kumppanit ovat aina valmiita
allekirjoittaneen ohella antamaan neuvoja ja olemaan tukena kaikille
pyrintöläisille. Tämä on yhteinen juttu eikä sooloyritys. Jatketaan
samalla tiellä ja tehdään kaikki asiat Curre Lindströmiä mukaillen Lite Bättre!!! JP Nieminen PJ. Koripallojaosto Valmennusvastaava ps . laitanpa muutaman oman Top 3 arvioni Pyrinnön historiasta Kautta aikojen pelaajat
Top
3 Valmentajat
Top 3 Vaikuttajat
koripalloilun
säilymiseen Tampereella. Ansaitsee kaikkien koripalloilijoiden kunnioituksen.
Nimistä voidaan keskustella, mutta tässä on meikäläisen mielipiteet
nimistä. |