Lauri Rautakorvelle SUL:n kultainen ansiomerkki

Lauri Rautakorpi

Suomen Urheiluliitto on myöntänyt kultaisen ansiomerkin Tampereen Pyrinnön Lauri Rautakorvelle.

Lauri on toiminut yhtäjaksoisesti 40 vuoden ajan Pyrinnön kilpailujen tuomaritehtävissä ja valtaosan ajasta vastuullisena kilpailun johtajana. Yleisurheilun arvokisat ovat tulleet tutuksi lajinjohtajatehtävissä MM- ja EM-tasolla sekä Ruotsi-otteluissa. Lauri on ollut myös aktiivinen avustamaan kilpailun järjestämisessä ja koulutuksessa Tampereen lähikuntien urheiluseuroja.

Kultainen ansiomerkki luovutettiin SUL:n valtakunnallisten tuomarikoulutuspäivien yhteydessä Tampereella 19.3. Merkin luovuttivat Urheiluliiton kilpailupäällikkö Kari Wauhkonen, SUL:n kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Yrjö Kelhä, tuomaripäivät avannut Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen sekä Pyrinnön kilpailupäällikkö Pasi Oksanen.

Koko Pyrinnön yu-väki onnittelee lämpimästi Lauria huomionosoituksen johdosta!

__Teksti ja kuva Pasi Oksanen
 
RocketTheme Joomla Templates