|
1. Aaahhh... Endorfiinien yliannostusta ja sen tunteen mukanaan tuomaa autuutta! Joskin treeni on ollut sen verran rankkaa, että myös perskunto on parantunut, nimittäin hellänä on gluteus maximukset kovasta rääkistä.
2. Lussaa ja miinusta. Viime vuoteen verrattuna iki-ihana Parkkihallimme ainakin avaa sylinsä lämpöisempänä, kun eivät enää ota lämpöjä yöksi pois. Sitten taas pientä haastetta heitetään kehiin, kun Parkkis on yleisurheilijoiden tavoittamattomissa sopivasti ennen aikuisten SM-hallikisoja.
Notta mitens sen nyt tiivistäis... Rakkaus ja viha -suhde..?
3. SUL:on miesten pituushyppyryhmä on leireillyt kohtuu tiiviisti yhdessä Pajulahti Hallin ilmapiirissä. Lisäksi visioissa on liikahtaa kohti Teneriffaa tammikuun alkupuolella ja tulla kroppa täynnä D-vitamiinia takaisin helmikuun alussa. Kisat lähtee heti kunnon meisingeillä käyntiin: Suomi–Ruotsi–Norja-maaottelu. Koko hallihumpan pitäisi sitten huipentua maaliskuun alussa järjestettäviin EM-halleihin.
4. Tuli tuossa jo hieman sivuttua aihetta. EM-hallit on talvikauden huipennus ja tuloksellisesti olisi mukavata rikkoa oma halliennätys (tasan kaheksan eikä tavuakaan päälle). Kesällä sitten taas könytä uuden Pohjoismaiden ennätyksen kimppuun, kiertää muutamat Dimangi Liigan skabat ja syssymmällä käydä Etelä-Koreassa tsekkaamassa, että ???? ?????
5. Touhatkaa laajalla säteellä kaikkea ja asenteena voisi olla vaikka seuraava: Kaikessa ei voi olla hyvä, mutta aina voi tulla paremmaksi!!!
|