Kesätoiminta 2009

Pyrinnön yleisurheilun kesätoiminta 2009

Ympärivuotisen toiminnan lisäksi Pyrinnön yleisurheilu liikuttaa lapsia kesäisin laajalla rintamalla. Viiden viikon urheilukouluissa on mahdollista kokeilla yleisurheilun lajeja ja HIPPO-viikkokisoissa ottaa tosissaan mittaa kilpakumppaneista.

Urheilukouluissa yli 200 kävijää

Viiden viikon tutustumisurheilukoulut ovat saavuttaneet suosion. Urheilukouluja tarjotaan niin ikään perheen pienimille kuin jo kouluiässä oleville lapsille. Tsemppiurheilukoulu on tarkoitettu 4−6-vuotiaille ja sen sisältö koostuu leikkimielisestä urheilukoulusta. Tutustumisurheilukoulua tarjotaan 7−12-vuotiaille lapsille ja sen tavoitteena on yleisurheilulajeihin tutustuminen.

Kymmenen kerran urheilukoulu antaa hyvän yleiskuvan mitä yleisurheilu on. Tästä innostuneena moni urheilija lähtee seuran ympärivuotiseen toimintaan mukaan. Tänä kesänä urheilukouluja tarjottiin niin kesä-, elo- kuin syyskuun alussa. Kesän aikana urheilukoulun suoritti yhteensä yli 200 lasta.

Omat urheilijat ohjaajina

Urheilukoulujen ohjaamisesta vastasi jälleen seuran omat yleisurheilijat. 16−17-vuotiaat nuoret hoitivat hienosti vastuullisen tehtävän koko kesän ajan. Ohjaajat vastasivat harjoitusten suunnittelusta sekä käytännön toteutuksesta.

Nelli Helminen toimi ohjaajien tukena ja vastasi urheilukoulujen hallinnollisista tehtävistä, tiedotteiden laatimisista sekä yhteystietojen keräämisistä.

HIPPO-Viikkokisojen suosio huipussa

Kesäurheilukoulujen lisäksi Pyrinnön yleisurheilun kesätoimintaa kuuluu läheisesti 4−15-vuotiaille lapsille tarkoitetut HIPPO-viikkokisat. Tapahtuma ei juuri markkinointia kaipaa, sillä kisoihin osallistuu keskimäärin 200 lasta/kilpailu. Suosio on kohonnut huippuunsa viimeisen kolme vuoden aikana.

Kilpailut ovat lapsille avoimet ja maksuttomat. Urheilijoiden ei tarvitse olla seuran jäseniä eikä omata yleisurheilun lisenssiä osallistuakseen Pyrinnön HIPPO-viikkokisoihin. Jokainen lapsi palkitaan joka kerta. Palkintojen sponsoroinnista vastaa Tampereen Seudun Osuuspankki. Medianäkyvyyden takaa hienosti Aamulehden Moro-liite, joka julkaisee osan kisojen tuloksista viikon hippoilija-kuvan kera.

Hippojen toimitsijatehtävät on jaettu Pyrinnön valmennusryhmien kesken. Ryhmän kantoivat jälleen hienosti vastuun omista tehtävistään ja näin kisat saatiin kunnialla pyöritettyä läpi.

Pyrinnön yleisurheilun kesätoiminta on hyvä osoitus monipuolisesta liikuttamisesta. Valmennusryhmien lisäksi seura tarjoaa myös mahdollisuuden kokeilla lajia lyhyemmissä jaksoissa ja mahdollisuuden kokeilla yleisurheilukilpailuiden tunnelmaa.

 

Elisa Hakanen

 
RocketTheme Joomla Templates