|
Nähdä Rooma ja kuolla, on kliseinen sanonta. Pyrinnön ansiokas iskujoukko kokeili teoriaa 19-vuotiaiden ECCC-kisareissulla syyskuussa käytännön tasolla; Rooman näimme, mutta jokainen näkijä jäi kuin jäikin henkiin.
Juniorien seurajoukkueiden Euroopan cupin eli ECCC:n kisapaikkana oli tällä kertaa legendaarinen Rieti, jonka radalla on juostu lukuisia ME-tuloksia, tuoreimpana David Rudishan 800 metrin ME-nykäisy 1.41,01. Saavuimme kisapaikalle myöhään perjantai-iltana ja kävimme toteamassa ensin stadionin upeat puitteet. Vuorten syleilyssä killuva vehreä kenttä verryttelyalueineen oli vaikuttava. Niin oli myös majapaikkamme Peppon majatalo, jossa isäntäväki otti meidät vastaan lämpimästi. Lyhyen mutta ansaitun yöunen jälkeen siirryimme kilpailupäivän aamuna jo klo 8 stadionille; edessä olisi pitkä päivä, sillä kilpailut jatkuivat iltaan saakka ja jokunen saattoi jo odotella alitajunnassaan myös päivän huipentavaa bankettia. Ensin 200 metrillä kolmanneksi juossut Koskelan Jani kirmasi 400 metrin voittoon, saman tempun teki Elisa Oksanen pika-aidoissa hienolla ennätyksellään 14,84.
Vieraileva Oriveden vahvistuksemme Juuso Hassi venyi seipäässä hienoihin ennätysparannuksiin ja otti kisassa kolmospaikan, keihäässä Juuso oli neljäs. Toinen vahvistuksemme Tuomas Martin venyi kuulassa kakkoseksi ja moukarissa kolmoseksi. Haralan Lotta venytti pituudessa neljänneksi ja oli pitkissä aidoissa viides. Viitossijan kuittasivat myös Koivulan Markus 100 metrillä, Pokkisen Maiju 200 metrillä ja pian virallisestikin pyrintöläistyvä Lahtisen Roosa 1500 metrillä. 4 x 100 metrin viestissä Jani Koskela, Markus Koivula, Aleksi Suni ja Vili Keskimaa sijoittuivat kolmanneksi, tyttöjen 4 x 400 metrin joukkue Lotta Harala, Maiju Pokkinen, Elisa Oksanen, Roosa Lahtinen juoksi viidenneksi. Kokonaiskilpailussa Pyrinnön joukkueet olivat niin tytöissä kuin pojissakin sijalla 10.
Ensi vuonna uudestaan
Joukkueen sikari- & valmennusporras Jarmo Hakanen, Hatka Raivio, Joanna Riihimäki-Salmela, Late Hollo katseli kisoja hyvillä mielin, mutta samaan aikaan todeten senkin, että paljon on töitä edessä. On aivan varma, että ECCC:ssä mukana oleminen motivoi nuoria valtavasti, sillä kansainvälinen kisa- ja ihmiskokemus jos mitkä potkivat varmasti harjoittelemaan entistäkin enemmän. Uskon, että jokainen mukana ollut haluaisi olla näissä karkeloissa myös ensi vuonna. Iltabanketti ei mennyt järjestelyjen osalta ihan putkeen, paremmissakin bileissä on joskus tullut käytyä. Hakasen Jarmo kuitenkin pääsi sen verran fiiliksiin, että äityi tanssilattialle näyttämään etelämaalaisille, mitä tapahtuu, kun on rytmi veressä ja öljyä lantiossa. Jätän asian tarkemman kuvaamisen tähän, ettei lukijoilta mene yöunet. Itse nuo kevätjuhlaliikkeet metrin päästä nähtyäni heräsin koko seuraavan viikon ajan keskellä yötä omaan huutooni…
Turismia
Sunnuntaina porukkamme jakaantui kahtia. Saavuimme aamulla Rooman lentokentän lähistölle Fiumicinoon, josta matka jatkuisi maanantaina takaisin kotiin. Valittavana oli kaksi vaihtoehtoista tapaa viettää sunnuntaita; tutustuminen legendaarisen Rooman historiallisiin nähtävyyksiin itseään fiksummassa seurassa, tai notkuminen ja yleinen syljeskely paikallisella ostarilla. Kulttuurielämyksiä janoavasta nuorisosta Sumasen Merika oli ainoa, joka uskaltautui Roomaan johtoportaan mukana. Liekö Colosseum pelottanut vai tarjolla oleva seura, sillä urheilijoista kaikki muut 16 valitsivat ostoskeskuksen… Rooma oli kerta kaikkiaan vaikuttava kokemus. Colosseumille emme tosin sisään saakka päässeet, sillä jonotusaika oli tunnin luokkaa. Kaikki muut nähtävyydet kiersimme huippusuunnistajan tarkkuudella, sillä Raivion Hatka osoittautui mieheksi, joka saisi todennäköisesti monen paikallisen turistioppaan häpeämään. Hatkan isällisessä ohjauksessa päivästä tuli upea. Paavi jäi tosin näkemättä, vaikka Hatka olikin ymmärtääkseni sopinut yhteisestä ehtoollislasillisesta Vatikaanin pubissa… Kilpailureissu oli jälleen kerran varsinainen elämys niin nuorille urheilijoille kuin meille vanhoille parroillekin. On upeaa olla mukana joka vuosi ECCC:llä. Saapa nähdä, mihin maanosan kolkkaan kisat ensi vuonna menevät; Bosnia-Hertzegovina ja Slovenia eivät liene toivomuslistan kärkipäässä, kun taas Irlanti, Ranska, Sveitsi tai Portugali voisivat olla jonkin sortin lobbaamisen arvoisia kohteita.
Nuorisomme edusti ja käyttäytyi reissulla asiallisesti, heistä voi ja pitääkin olla ylpeä. Kiitokset urheilijoille ja johtoportaalle mieleen painuneesta matkasta.
Teksti Late Hollo
|