| Portugalin kuulumisia |
Tuhkapilven takia matkamme siirtyi aluksi etupäästä viikolla ja yhdellä päivällä. Kun matkaan sitten vihdoin päästiin 24.4. oli tunnelma ainakin Himalajan vuoriston korkeudella! Tätä matkaa oli odotettu hartaasti! Harmi vain, että osa alunperin matkaan aikoneista joutui jättämään reissun kokonaan väliin. Matkaan ampaisi kuitenkin 13 urheilijaa, sekä allekirjoittanut. Urheilijoista matkalla oli mukana Mia Nieminen, Laura Pihkala, Elle Yliruusi, Lauri Alasaukko-oja, Eetu Ehrola, Viivi Takovaara, Merika Sumanen, Ella Suihko, Jenni Rosenlund, Iina Kivistö, Elisa Oksanen, Katja Ala-Hakuni ja Janita Tammisalo KU-68:sta. Kohtuullisen kokoinen ryhmä siis! Lisäksi eri reittejä paikan päälle lensivät Liimataisen Masan johdolla myös Suvi Liimatainen, Salla Juutinen ja Hanna Haavisto.
Kun pääsimme perille Faron kautta Monte Gordoon, saimme huomata, että sää taitaa meitä suosia. Näin tapahtuikin, sillä koko kaksiviikkoinen vierähti aurinkoisena ja melko pilvettömänä. Viimeisinä päivinä tuuli ehkä hieman enemmän, kuin olisi ollut tarpeen, mutta pääsääntöisesti keleissä ei ollut mitään valittamista. Urheilukenttä oli taas tutun ruuhkaisa tavanoimaisiin treeniaikoihin, mutta aika hyvin loppujen lopuksi saimme itsemme sinne sovitettua. Treenit sujuivat koko ryhmältä paria haaveria lukuun ottamatta hyvin. Omien treenien lisäksi vedimme vaihtelevan kokoisella porukalla myös yhteisiä jumppia. Myös rantalenttis hotellin pihalla saavutti suosiota ainakin siihen asti, kunnes Eetu repäisi jalkapohjansa auki kyseisellä kentällä..
Pääsääntöisesti urheilijat treenasivat kaksi kertaa päivässä, mutta joka kerta ei menty kentälle, sillä hotellin ja kentän ympäristössä oli tarjolla hyviä treenipaikkoja myös maastolenkkien ja beachin muodossa. Punttisali oli usein melko täynnä, mutta sekaan sovittiin. Muutaman kerran käytettiin myös sisäbaanaa harjoituksissa, koska väkeä oli suorituspaikoilla aika paljon. Haimme välilllä myös tuulettomia olosuhteita sisältä, sillä loppuleiristä tuuli yltyi aika kovaksikin. Ulkona oleva korkeuspaikka oli myöskin aika huono, joten sisäpaikka oli käytössä senkin takia.
Junioriryhmän lisäksi Portugalissa treenasi pyrintöläisistä myös Evilän Tommi, Hakasen Tiina, Heiniön Anna, Bergiuksen Jere, sekä Haralan Lotta, jotka olivat reissussa SUL:n ryhmien mukana. Raunion Heini ja Lassi tulivat myöskin paikalle, sekä tietenkin tuleva urheilija Eemeli. Porukkamme sai ottaa esimerkkiä myöskin ulkomaisten huippujen edesottamuksista. Ainakin Sebastian Bayer herätti ihastusta, etenkin tyttöjen kohdalla! ;)
Paluumatkamme alkoi 9.5. hyvissä merkeissä. Pääsimme Farosta Lissaboniin ongelmitta. Ehdimme jo melkein tuuletella, että eipäs päässyt tuhkapilvi sotkemaan suunnitelmia, kunnes tajusimme noin puoli tuntia ennen Helsingin koneen lähtöä, että tilanteessa on jotain mätää. Ilmeni, että Lissabonin kenttä oli suljettu vajaa puoli tuntia ennen lähtöämme. Kello läheni jo puolta yötä, joten matkanjohtaja päätti tylysti, että olemme yötä kentällä. Tilanne oli tosi sekava, joka paikkaan oli hirveät jonot eikä kukaan tiennyt mistään mitään! Aamulla sain soiton matkatoimistosta, että pääsisimme sen päivän aikana lentämään Nizzan kautta Helsinkiin. No, siinä oli puoli totuutta, sillä pääsimme kyllä Nizzaan neljä tuntia myöhässä, mutta jatkolento oli lähtenyt.
Päätimme, että toista yötä ei lentokentällä yövytä ja menimme läheiseen lentokenttähotelliin yöksi. Vaikka yö jäi lyhyeksi, suihku ja sängyssä nukkuminen maistui aika hyvälle! Onneksi pääsimme seuraavana aamuna Finnairin koneella Helsinkiin, joten matka ei enää siltä osin venynyt. Loppujen lopuksi kotimatkamme kesti siis hieman vajaa 60 tuntia, joten kyllä siinä monella taisi syvä huokaus päästä, kun käsi vihdoin tarttui tiistai-iltana kotioven ripaan. Olipa reissu, mutta kannatti tehdä!
Tiia Hautala Valmennuspäällikkö, yleisurheilu |








