Pyrinnön joukkue pe 29.1. seuraotteluun

Onneksi Olkoon!

Sinut on valittu edustamaan Pyrintöä perjantaina 29.tammikuuta pidettävään viestiseuraotteluun. Silloin vastaan asettuvat Suomen neljä kovinta seuraa: Helsingin Kisa-Veikot, Turun Urheiluliitto, Lahden Ahkera sekä Tampereen Pyrintö. Seuraottelu alkaa klo 18.30 Turussa, Kupittaalla.

Bussit Turkuun lähtevät seuraavasti: 11-15- sarjalaiset klo 15.15 ja 17v. ja vanhemmat klo 15.45. Bussit lähtevät Ratinasta. Paluu samaan paikkaan puolen yön aikoihin. Mikäli tulet Turkuun omalla kuljetuksella, ilmoitathan siitä Elisalle (11-15v.) ja Tiialle (17v. ja vanhemmat).

Varaathan reilusti evästä mukaan, sillä päivä pitkä. Muistathan myös, että shipsit, karkit, limpsat, keksit, pullat, energiajuomat eivät kuulu kilpailureissulle.

Jokainen seuraotteluun valittu urheilija edustaa kilpailussa omaa seuraansa. Näin ollen kilpaileminen tapahtuu Pyrinnön puna-valkoisissa väreissä. Hyvä käytös ja toisten kannustaminen kuuluvat niin ikään reippaan pyrintöläisen käytökseen.

Mikäli et jostain syystä pääse osallistumaan, ilmoitathan siitä viipymättä vastuuvalmentajalle.
Tsemppiä otteluun, pidetään Pyrinnön lippu korkealla!

Elisa Hakanen            Tiia Hautala
nuorisopäällikkö            valmennuspäällikkö
050-3520982                040-5226369
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen          Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Pyrinnön joukkue:
Tytöt-11
4x85 m:    Ella Pekola, Annika Alasaukkko-oja, Alisa Aalto, Jonna Sainio
4x340 m:    Annika Alasaukko-oja, Alisa Aalto, Susanna Karhumäki, Frida Hämäläinen
Varajuoksija:        Salla Saarinen
Vastuuvalmentaja:    Elisa Hakanen, p. 050-3520982

Pojat-11
4x85 m:    Tuomas Ylihärsilä, Omar Soli, Rasmus Rasinaho, Topi-Pekka Sipiläinen
4x 340 m:    Rasmus Rasinaho, Topi-Pekka Sipiläinen, Valtteri Hiilloskorpi, Patrick Palmroth
Varajuoksija:        Artturi Ruuth
Vastuuvalmentaja:    Elisa Hakanen, p. 050-3520982

Tytöt-13
4x85 m:    Roisin Harkin, Josefiina Kähönen, Jannina Antila, Jessi Landström
4x510 m:    Maria Huntington, Tiia Huntington, Jessi Landström, Jannina Antila
Varajuoksija:        Sara Leppänen
Vastuuvalmentaja:    Maija Huntington, p. 044-3818895

Pojat-13
4x85 m:    Leo Railevirta, Urho Kujanpää, Felix Suihko, Joonatan Sateila
4x510 m:    Matias Koskinen, Christian Schmidlechner, Joonatan Sateila, Urho Kujanpää
Varajuoksija:        Joonas Veikkolainen
Vastuuvalmentaja:    Maija Huntington, p. 044-3818895

Tytöt-15

4x170 m:    Henna Hagman, Jasmin Bergius, Reetta Hurske, Sara-Leena Kamppuri
4x510 m:    Reetta Hurske, Vera Suihko, Jutta Kuusela, Eliisa Räsänen
Varajuoksija:        Miia Sillman
Vastuuvalmentaja:    Henri Hämäläinen, p. 040 5460044

Pojat-15
4x170 m:    Tuomas Lautamäki, Valtteri Toimela, Olli Majuri, Eric Amanor
4x510 m:    Valtteri Toimela, Joonas Leppänen, Eric Amanor, Markus Palmroth
Varajuoksija:        Juho Pommelin
Vastuuvalmentaja:    Henri Hämäläinen, p. 040 5460044

Naiset-17
4x170m:    Merika Sumanen, Inka Kassinen, Elisa Oksanen, Katja Ala-Hakuni
3x680m:    Elisa Oksanen, Iina Kivistö, Jenni Rosenlund
Vastuuvalmentaja:     Joanna Riihimäki-Salmela p. 040-5906212

Miehet-17
4x170m:    Jani Koskela, Jaakko Lehtilä, Aleksi Suni, Vili Keskimaa
3x680m:    Jani Koskela, Jaakko Lehtilä, Aleksi Suni
Vastuuvalmentaja:     Juha Koskela p. 0400-661002

Naiset-19
4x170m:    Maiju Pokkinen, Ella Suihko, Laura Pihkala, Salla Juutinen
3x680m:    Inna Rokosa, Laura Pihkala, Ella Suihko
Vastuuvalmentaja:     Aliisa Pälli p. 040-5238639

Miehet-19
4x170m:    Eetu Ehrola, Jouni Kilpi, Lauri Alasaukko-oja, Antti Ruopsa
3x680m:    Eetu Ehrola, Lauri Alasaukko-oja, Antti Ruopsa
Vastuuvalmentaja:     Tiia Hautala p. 040-5226369

Naiset
4x170m:    Ella Räsänen, Lotta Harala, Suvi Liimatainen, Anna Heiniö
4x680m:    Suvi Liimatainen, Sari Korkalainen, Hanna Haavisto, Miia Sillman
Vastuuvalmentaja:     Matti Liimatainen p. 0400-768162

Miehet
4x170m:    Timo Rouhiainen, Lassi Raunio, Jouko Juntunen, J-P Kauppi
4x850m:    Jouko Juntunen, J-P Kauppi, Pasi Huhtala, Jaakko Laakso
Vastuuvalmentaja:     Lauri Hollo p. 050-5247748

 
Mainospalkki
Mainospalkki