Jouko Kilpi


Valmentaja 
Jouko Kilpi                       

nimiJouko Kilpi
viisi kysymystä & vastausta: 
1 valmennusuraValmensin viime vuosituhannella pikkusysteriäni Katjaa sekä neljää muuta nuorta korkeushyppääjätyttöä Pohjois-Hämeessä.
Vähän aikaa olin 1990-luvun alussa lounaisen alueen NMV-valmentaja korkeushypyssä.
Sitten tulikin aika pitkä tauko ja aloittelin uudestaan valmennustyöt Heikki Tanelin valmentajana (2004-2006).
Pyrinnön oman pojan Jussi Viidan kanssa valmennusyhteistyö alkoi syksyllä 2006 ja jatkuu edelleen.
Uusi valmennusyhteistyö Tampereelle Espoosta muuttaneen Mikael Rajalan kanssa on juuri käynnistynyt. 
2 huippuhetket valmentajanaOman pikkusysterin Katjan 16-vuotiaana vuonna 1990 hyppäämä MM-hopea N19-sarjassa sekä samana vuonna hypätty T16-sarjan SE 190.
Jussi Viidan pronssimitali M22-sarjan EM-kisoissa omalla ennätystuloksella 221. Kalevan kisojen voitot Katjan ja Heikin hyppääminä. 
3 ihanneharjoitusHarjoitus kun harjoitus, jos valmentaja ja urheilija ovat tyytyväisiä tekemäänsä. 
4 motto"Voi valtava"
5 parasta PyrinnössäVuodesta toiseen innokkaiden vetäjien johdolla toimiva nuorisovalmennus sekä hyvä kilpailuorganisaatio. 

Valmennettavat: Jussi Viita ja Pyrinnön ulkopuolelta Mikael Rajala

 

<< takaisin Valmentajat-osuuden etusivulle

 
RocketTheme Joomla Templates