Mestari on mestari!
Pedersören SM-viestit eivät jää Pyrinnöltä vähällä unholaan. Hyvää menestystä oli lupa odottaa, mutta 11 mitalia oli varmasti odotusten ylärajoilla. Mitattakoon vaikka millä mittarilla tai jalkamitalla, Pyrintö otti kaikkien aikojen mitalisaaliin.
Olen ollut mukana SM-viesteissä vuodesta 1980 eli nyt jännäsin kentän laidalla 31. kerran. Paljon olen nähnyt ilonhetkiäkin, mutta myös kyyneliin päättyneitä epäonnisia tapahtumia. Kun palasimme 1985 Torniosta mitalitta, mieliala oli masentavan ja tuskaisen välimaastossa. Ja sitten vielä oma koira puraisi Aamulehden yleisönosastossa: ”Missä oli Pyrintö?”
Menestykseen ei ole keksitty tasaisen vauhdin taulukkoa. Joskus ollaan pohjilla ja sieltä noustaan sitkeällä työllä palkintokorokkeelle. Nyt voi hetken herkutella, mutta pitkään ei ole syytä leijua ilmassa.
Kunnioitettu urheilujohtaja Jukka Uunila soitti tänään (ma 12.7.) ja halusi välittää lämpimät onnittelut urheilijoille, valmentajille kuin myös taustajoukoille. Ensin koripallon Suomen mestaruus, sitten Venlojen voitto ja vielä tämäkin. Olette oikealla tiellä!
Ystäväni Hatka otti yhteyttä lauantai-iltana ja informoi, että Tampereen Pyrintö mainittiin 60 kertaa SM-viestien TV-lähetyksessä. Ja kun Aamulehtikin huomioi Pyrinnön mitalit, riittänee toteamus: Mestari on mestari!
Yhteenvetoa yleisellä tasolla
Pojat-15
Mukava aitamatka, ripaus epäonnea pikaviestissä
Pojilla oli oikea asenne. Plussaa, että oli saatu kasatuksi kaksi finaalitasoista 4 x 100 metrin joukkuetta. Viestien ainoan pyrintöläishylkäyksen koki 4 x 100 metrin ykkösjoukue, jonka aika olisi riittänyt finaaliin, mutta ratarikko murensi tavoitteen täyttymisen.
Aitaviestin nelostila oli upea juttu. Joukkue: Joni Syrjälä, Frans Kujanpää, Valtteri Toimela ja Markku Sillman. Valtterin pieni alkusählinki toi loppuaikaan muutamia sadasosia, muttei vaikuttanut sijoitukseen. Heittäjälupaus Joni Syrjälän rutistukselle monta tähteä: pojassa on ainesta.
Myös kasin joukkueella oli pirteä esitys, jossa annettiin vähän siimaa lopussa.
Nyt tuli nälkä, jonka voi tyydyttää jo ensi suvena!
Tytöt-15
Vastuuvalmentajien taktiikkapalaverin päätöksellä kovimmat syömähampaat Reetta Hurske ja Sara-Leena Kamppuri nostettiin sarjaa ylemmäksi. Jälkikäteen voin vain tunnustaa, että mestarillinen oivallus!
Seuran kvartetti Miia Sillman, Henna Hagman, Vera Suihko ja Lotta Perjola yllätti ainakin minut nappaamalla hopeaa aitaviestistä. Voittajaan Hämeenlinnan Tarmoon jäi marginaalia yksi sadasosa, kyllä näin kävi! Myönnän kernaasti, että iloitsin vilpittömästi Tarmon saavutuksesta.
Lauantai-ilta ei ollut vielä ehtinyt pitkälle, kun Sanni Koskela, Miia Sillman, Lotta Perjola ja Henna Hagman kipittivät pikaviestissä kakkoseksi. Olin ennen juoksua päivittänyt tietoni eikä hopea ollut enää yllätys. Pyrinnön kakkosjoukkue juoksi myös vahvasti ottaen finaalin nelossijan.
Pedersören helteestä huolimatta kylmät väreet liikkuivat ilman vaihtorikkoa selkäpiissä, kun radalla taisteltiin T15 4 x 800 metrin mitaleista. Kun Pyrinnölle on aika harvinaista herkkua ahdistella kärkitiloja pitkissä viesteissä, nuoret tyttömme avasivat asenteitamme. Mehän voimme menestyä pidemmilläkin matkoilla.
Vera Suihko aloitti järkevästi. Kärki ei karannut missään vaiheessa, mutta tyttö vältti turhat ryntäyksetkin. Hyvä aloitus.
Mitähän pitäisi kirjoittaa Maria Huntingtonista? Tytön päätä ei ainakaan paleltanut. Ennakkoluulottomasti Maria kiri kärkiryhmään ja lopussa jopa lähes johtoon. Osuusaikakin taisi olla 2.23:n luokkaa.
Eliisa Räsäseen en turhaan luottanut: Edelleen Pyrintö oli vahvasti kiinni mitalista ja kun kärjestä vielä yksi joukkue joko keskeytti tai ankkuri ei vain halunnut lähteä taipaleelle, odotukset sen kuin nousivat.
Seisoin maalin kohdalla kahden Ellan vieressä (Räsänen ja Suihko). Oli valtavan upeaa kokea vanhempien sisarusten kannustukset.
Jutta Kuusela oli ollut aamupäivällä rippikirkossa Kuortaneella, mutta isä-Hannun ripeyden ansiosta tyttö ehti takaisin kilpailupaikalle. Jutta juoksi viisaasti ja varmisti pronssin Tampereelle.
Tämä oli hyvä lähtölaukaus tuleville viesteille!
Pojat-17
Etukäteen odotettiin paria mitalia ja pikaviestistä mestaruuttakin. Lahden Ahkera tiedettiin kovaksi, joten edellisvuoden tuplamestaruuden uusinta muuttuneella joukkueella olisi ollut enemmän kuin sata jänistä.
Aprikoin vielä talvella, ettei tähän sarjaan löydy riittävän tasokasta joukkuetta, Jani Koskela ja Markus Koivula pitänee nostaa 19-sarjaan. Onneksi olin täydellisesti väärässä. Kun Aleksi Suni ja Jaakko Lehtilä ovat kehittyneet vuodessa paljon, muuta ei tarvittu kuin valmentaja Juha Koskelan tiukkoja vaihtoharjoituksia.
Poikien pikaviestimestaruusaika 43,45 panee pidätellenkin suut mutrulle. Kvartetti oli häkellyttävän ylivoimainen.
Aivan upea oli myös 300 metrin viesti. Jani Koskela ja Markus Koivula petasivat hyvän pohjan, Aleksi Suni jatkoi ja Jaakko Lehtilä ankkuroi loppuajaksi 2.24,60, joka alitti edellisen piiriennätyksen parilla sekunnilla. Ahkera tuli imussa ja rutisti aivan lopussa voittoon. Rehti kamppailu, josta vilpittömät onnittelut koville lahtelaisjuoksijoille.
Erityisesti Aleksin ja Jaakon juoksut kertovat viestien merkityksestä. Nostan tyylikästä lippistäni myös valmentaja-Juhalle!
Tytöt-17
Pyrinnön juoksutehdas ei ole kärsinyt tuotannon alasajoista. Huikeita tyttöjä on tullut kuin liukuhihnalta (olipa onneton vertaus). Reetta Hurskeen nosto tähän sarjaan ajatellen juuri aitaviestiä oli loistava taktinen veto. Tosin kvartetti Merika Sumanen, Elisa Oksanen, Katja Ala-Hakuni, Reetta Hurske oli niin hämmästyttävän ylivoimainen, että mestaruus olisi saattanut tupsahtaa ilman Reetta-tykin panostakin. Merikan jalan takertuminen yhteen aitaan avausosuudella ei hidastanut piiruakaan joukkueen hyvää tahtia.
Kernaasti myönnän, että Reetan panos 300 metrin viestin ankkuriosuudella oli ratkaiseva. Jasmin Bergius, Sara-Leena Kamppuri ja Elisa Oksanen pitivät punavalkoiset värit kärkituntumassa, nousu mitaleille tuntui epäuskottavalta. Ja mitä vielä: Reetta jäi hopeatytöstä vain kaksi sadasosaa. Oman panoksensa joukkueeseen antoi alkuerissä avausosuuden juossut Sanni Koskela.
Juuri huomautettavaa ei ollut tyttöjen 4 x 100 metrin pinkaisussakaan. Merika, Sara-Leena, Reetta ja Elisa kiidättivät kapulaa pronssin arvoisesti, vain kuusi sadaosaa hopeajoukkueelle jääneenä.
Arvosanaksi sopinee: ihan semi!
Pojat-19
Tässä sarjassa ei odotettu aivan mitalitilaa, mutta kuitenkin hyvää juoksua. Jouni Kilpi, Lauri Alasaukko-oja, Vili Keskimaa ja Eetu Ehrola kiersivät radan kapula tukevasti kädessä kelpo ajassa 43,98. Hyvä juoksu riitti neljänneksi. Joukkueelle suuri plussa!
Tytöt-19
Kun vastuuvalmentajat päättivät nostaa Ella Räsäsen tähän sarjaan, se nosti Pyrinnön osakkeet korkealle ja monet toiset seurat halusivat välttää punavalkoista vyörytystä.
Pikaviestin alkueräjuoksu oli kuin suoraan oppikirjasta, mutta niiltä sivuilta, jossa kerrottiin miten ei pidä vaihtaa. Kapula tuli kuitenkin ilman rikettä maaliin, se oli pääasia.
Finaalijuoksu oli sitten täydellistä hallintaa. Maiju Pokkinen aloitti mallikkaasti, Lotta Harala kiri koko joukon ensimmäiseksi ennen vaihtoa, Ella Suihko rutisti kurvin kuin vanha tekijä ja huipennuksena Ella Räsänen tuli kauniisti askeltaen maaliin ajassa 47,54. Se olisi tietänyt hopeaa naistenkin viestissä.
Neljä kertaa kierroksen viesti piti olla myös valmista kauraa. Mutkia tuli jo eräjakovaiheessa. Kun Pyrinnöllä ei ollut tilastoaikaa, se pantiin tylysti B-erään. Onneksi parilla muullakin kärkijoukkueella oli sama tilanne, jolloin B-erästä tulikin Pedersören helteessä kuuma erä.
Ella Suihko aloitti jakaen voimansa oikein, Lotta Haralaa eivät maitohapot häirinneet ja kahden osuuden jälkeen olimme johdossa. Maiju Pokkisen polvi oli verstaskunnossa, mutta kipukynnys nousi potenssiin kaksi, juoksu oli tehokasta ja luonnollisesti kaunista. Ella Räsänen pääsi ankkuriosuudelle hyvissä asemissa. Kun A-erä juostiin B-erän jälkeen, löysäilyyn ei ollut varaa. Ellan osuusaika oli huikea 53,02. Loppuaika 3.50,15 on piiriennätys.
A-erän joukkueilla oli hyvä tilaisuus yrittää kiilata Pyrintö paalupaikalta. Jännitystä riitti ankkuriosuuden loppusuoralle. Pyrintö mestari, A-erän voittaja niukasti kakkonen, B-erän kakkonen kokonaiskilpailun kolmas!
Minulta kysyttiin, miksi Pyrintö menestyy nuorten sarjoissa mutta aikuisissa ei tule mitaleita.
SM-viestit on kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa pitää ottaa monta asiaa huomioon. Välttämättä vain yhteen hevoseen panostus ei ole eduksi laajaan toimintaan pyrkivälle seuralle. Esimerkiksi 19-sarjan joukkue olisi ottanut mitalit naisten sarjassakin. Nyt tuli kuitenkin pari kaunista kultaa!

Miehet
Hieno SM-viestien menestyskruunu oli neljästä mestaruudesta huolimatta miesten pronssi 4 x 800 metrillä. Etukäteen pidin selvänä, ettei meillä löydy iskukykyä uusia viime vuoden mitalitilaa. Onneksi valmentaja velhot Lauri Hollo ja Jukka-Pekka Kauppi olivat toista mieltä mahdollisuuksistamme. Mitaliin tarvittiin toki Jukka-Pekan panosta myös radalle.
Tommi Vilkko aloitti järkevästi, Jukka-Pekka jatkoi samaa tahtia vaihtaen kolmantena, Jarkko Järvenpää piti asemat loppuun asti ja takasi näin haasteellisen lähtökohdan ankkurillemme.
Jouko Juntunen aloitti kovaa, mielestäni liiankin kovaa. Olettamukseni ei ollut tälläkään kertaa oikein, sillä Jokke tuli vakuuttavasti maaliin kolmantena. Pronssin varmistuminen nosti pintaan liikutuksen. Sen voin tunnustaa rohkeasti.
Tunnustuksen annan sillekin, että meillä oli myös kakkosjoukkue tulessa.
Mitali merkitsi Lauri Hollolle enemmän kuin arvaammekaan. Laten erinomainen valmennustyö sai ansaitun huomionosoituksen. Mikähän valmentajaa paremmin palkitsee kuin urheilijoiden menestys?
Kaikki ei ole niin hyvin, etteikö löytyisi parannettavaa. Toivon hartaasti, että Pyrinnön miehet juoksevat ensi vuonna myös 4 x 100 metrin finaalissa. Tältä matkalta seuralla on perinteitä, mutta viimeisestä mitalisijasta on aikaa 29 vuotta!
Naiset
Edellisvuoden yllätysmestaruuden jälkeen tavoitteeksi riitti ehjä juoksu. Kvartetti Suvi Liimatainen, Elisa Hakamäki, Heini Raunio, Anna Heiniö juoksi ajan 48,41. Se riitti nyt kuudenneksi.
Pitkään viestiin ei saatu tällä kertaa joukkuetta. Asia tullee ajankohtaiseksi seuraavien vuosien aikana.
Yleisarvosana ja kiitokset
Kun onnistumisprosentti hipoo 95, hyvällä hengellä, armottomalla asenteella ja vakuuttavilla valmentajilla on merkitystä.
Erityiskiitokset valmennuspäällikkö Tiia Hautalalle, tiimin vetäjälle. Samoin annan suuren arvon Kari Räsäselle, jonka kokonaisvaltainen näkemys oli ratkaiseva joukkueita koottaessa. Ja yhtä lailla kaikille vastuuvalmentajille seuran onnittelut: Lauri Hollo, Juha Koskela, Matti Liimatainen, Aliisa Pälli, Jonna Tallinen (tyttönimi), Marjukka Suihko, Henri Hämäläinen, Taru Räsänen, Jukka-Pekka Kauppi, Heikki Koivula, Olli Lehtilä ja monet muut.
Tunsin suurta ylpeyttä olla pyrintöläinen:
Mestari on mestari!
teksti Jarmo Hakanen kuvat Raija Oksanen ja Taru Räsänen |