|
Hallikausi 2012 tullaan muistamaan pyrintöläisittäin yhtenä parhaista. Sekä urheilumenestyksen että kilpailujen järjestämisen suhteen päästiin liki erinomaiselle tasolle. Osa oli odotettuakin, mutta joukkoon mahtui todellisia yllätyksiä, jotka ovat aina tarpeen.
Viestiseuraottelun voitto kruununasi hallikauden alun
Tammikuu oli seuraotteluiden aikaa. Niitä käytiin vuoden alussa neljä, ja jokaisessa oli tuloksena voitto. Ylivoimaisesti hallikauden kovin saavutus on Turussa pidettävän viestiseuraottelun voitto. Viestiä on kisattu 80-luvulta asti liki 30 kertaa ja tuliaisina on aiemmilta vuosilta ollut kaksi hopeasijaa. Nyt voitto tuli varsin selvästi, mutta todella yllättäen. Turkuun matkatessa mietinnässä olivat lähinnä pronssiin tarvittavat pistemäärät. En usko, että kovinkaan moni osasi odottaa tätä voittoa.
Toinen lähes yhtä merkittävä seuraottelun ykkössija tuli Tampereelta, kun samat seurat kohtasivat Pirkkahallissa. Turun Urheiluliitto, Lahden Ahkera ja Helsingin Kisaveikot saivat tunnustaa Pyrinnön 9−19-vuotiaiden paremmuuden.
Näiden lisäksi voitto tuli tammikuussa Oulun Pyrintöä ja Jyväskylän Kenttäurheilijoita vastaan käydyssä ottelussa sekä HämSYn seuraottelussa.
Kovia kisoja Pirkkahallissa
Helmikuussa olivat Pyrinnön järjestettävinä sekä perinteiset Tähtien Kisat että aikuisten SM-hallit. Suomen mestaruuksista kisattiin myös moniotteluissa Vaasassa ja nuorten SM-halleissa Kuortaneella. Lisäksi viime vuonna Tampereella aloitettu kolmen Pohjoismaan maaottelu pidettiin Norjassa.
Tähtien Kisat ovat vakiinnuttaneet paikkansa helmikuun alun TV-kisana ja tälläkin kertaa saatiin hyvä tapahtuma kasaan. Erityisesti miesten seipääseen oli satsattu ja se pidettiin oman lähikatsomon edessä muiden lajien jo päätyttyä. Mielenkiintoinen kokeilu ja ehkä enemmänkin voitaisiin järjestää ns. yhden lajin kisoja ja jopa perinteisten kisapaikkojen lisäksi esimerkiksi kauppakeskuksissa.
Mitalisadetta ja maaotteluedustuksia
SM-mitaleita tuli eri hallikilpailuista ropisemalla. Vaasasta, Tampereelta ja Kuortaneelta saatiin reilut 20 eri mitalistia. Kun osa urheilijoista poimi useamman lusikan, niin kokonaissaldo taisi nousta lähes 30 mitaliin. Joidenkin poisjääntien takia reserviin jäi vielä varaa ja senkin puolesta SM-hallien parhaan seuran Kultainen juoksija -palkinnon uusiminen oli yllättävä, mutta miellyttävä asia.
Menestyksen myötä kolmen maan maaotteluun Norjaan lähti Pyrinnöstä peräti kuusi edustajaa, jotka esiintyivät hyvin tuloksin sinivalkoisessa edustusasussa.
TJIG täytti Pirkkahallin ja netin
Maaliskuussa suurin puristus oli Tampere Junior Indoor Games. Tapahtuma on vakiintunut reilun 1200 urheilijan ja 3500 lajisuorituksen viikonlopuksi joka jälleen kerran onnistui järjestelyiltään hienosti.
Ehkä parhaiten kisan massiivisuudesta kertoo internetin kautta välitetty live-tulospalvelu. Luvut ovat olleet joka vuosi kasvamaan päin, mutta silti ne osaavat yllättää. Live-tulospalvelua kävi kaikkiaan seuraamassa 4500 eri henkilöä yhteensä 8800 kertaa. Näistä liki 9000 käynnistä 2500 tehtiin mobiililaitteilla. Yksittäisiä sivulatauksia tehtiin viikonlopun aikana huikeat 177 000 kappaletta. Aikamoisia lukuja ja kertovat kiinnostuksesta tätä nuorisotapahtumaa kohtaan.
Olosuhteisiin parannusta
Hallikaudesta jäi erittäin positiivinen mieli suunnattaessa kohti kesää. Pirkkahallin olosuhteet paranevat merkittävästi ensi kaudeksi, kun A-halli päällystetään uudelleen ja koko B-halli tulee yleisurheilun käyttöön. Näin harjoittelemaan pääsee jo entistä aikaisemmin syksyllä ja B-halli tulee olemaan pääosaltaan avoinna, vaikka A-hallin puolella olisikin messut menossa.
Kiitokset urheilijoille, valmentajille, huoltojoukoille ja kaikille kisajärjestelyissä mukana olleille hienosta hallikaudesta 2012.
Pasi
|